Huimaa, pitkään mielessäni käynyt ajatus.. "perustaisinko blogin" on nyt saanut pisteen päähänsä.
Tässä se on.
Tästä se alkaa.
Itsestäni:
Olen 20-vuotias naimisissa oleva nainen.
Mieheni lisäksi minulla on kissoja pari ja koira.
Koira on oikea riiviö, vuoden vanha pikku piru.
Hänestä varmasti tulette kuulemaan :D
Menimme tämän vuoden alkupuolella naimisiin,
häät olivat kaikin piirtein,
katastrooffisilla hetkillä maustetut loistavat ja ikimuistoiset.
Naimisissa oleminen ei tunnu miltään..
kaikki kummasti kyselevät: no miltä tuntuu olla rouva?
-ihan samalta kun neitinäkin.
...Ainut, että tässä sitä nyt ollaan.
Ollaanko tässä nyt sitten koko loppuelämä?
Pitääkö toisen kiukuttelua kuunnella loppuelämä?
Olen huomannut, että häiden
jälkeen kummasti näitä asioita.
2-3 päivää ennen olin paniikissa,
mitäs jos en haluakkaan mennä naimisiin?
-Totta, mitäs jos olenkin liian nuori.
-Mitäs jos tämä ei olekkaan oikein.
-Mitäs jos me emme rakastakaan toisiamme.
Mutta ne on ne pelot, ne on ne suuret pelot mistä aina puhutaan.
Kyllä ne helpottavat.
Sitä varten kai ne käytävät tuntuvat pitkiltä,
kävelet kohti tulevaisuutta.
Kohti sitä,
että kohta et ole vain
minä.
Vaan olette
me.
Tahdon.
Voitte suudella.
Aamen.
"täh? olikse nyt sit tässä?"
Kyllä.
Häiden jälkeen on suurimmaksi puheenaiheeksi noussut lapset.
Lähes kaikilla ystävilläni on lapsia, on pientä, on isompaa,
on mahassa muutamalla.
Tyttöjä, poikia. Näitä pieniä jotka jatkavat meitä.
Totean aina, en olisi hyvä äiti.
Mutta miksi ihmeessä vastauksena tulee, "olisit olisit, luulet vaan, että et ole
se on sitä pelkoa"
eikö se riitä, että minä olen koennut jo pelon kävellessäni kohti alttaria,
niellyt pelkoni ja kohdannut rakkauteni?
Onko minun nyt vielä pakko niellä pelkoni lapsista ja
pykätä niitä ulos ruumiistani väkisin,
mitäs jos minä en saisi lapsia?
"saatsaat, tottakai saat, ja jos on jotain vikaavikaa,
niin tänä päivänä on kaikenlaiset hoidot"
Hmm, mutta joo ei... kiitos ei.
Jos en halua saada, niin en saa. Kumma juttu.
Jos lapsia tulee. ja nehän tietysti meille annetaan.
niin sitten on eriasia.
jos KAIKEN ehkäisymenetelmien
jälkeen päättää pyrkyläinen perhana tulla,
niin tulkoon. ei sitä sitten enää voi estää,
on perinyt kai liikaa sitten äitiään......
Olin ystäväni lapsen sydän ääniä kuuntelemassa,
tottakai se hymyilyttää, tottakai pientä
odottaa, että se tulisi sieltä nopeasti,
että päästäisiin ihmettelemään, mutta...
se on ihana kun se ei ole oma.
Kiitos tästä aamu vuodatuksen kuuntelemisesta..
Calli kiittää. ^^
Tässä se on.
Tästä se alkaa.
Itsestäni:
Olen 20-vuotias naimisissa oleva nainen.
Mieheni lisäksi minulla on kissoja pari ja koira.
Koira on oikea riiviö, vuoden vanha pikku piru.
Hänestä varmasti tulette kuulemaan :D
Menimme tämän vuoden alkupuolella naimisiin,
häät olivat kaikin piirtein,
katastrooffisilla hetkillä maustetut loistavat ja ikimuistoiset.
Naimisissa oleminen ei tunnu miltään..
kaikki kummasti kyselevät: no miltä tuntuu olla rouva?
-ihan samalta kun neitinäkin.
...Ainut, että tässä sitä nyt ollaan.
Ollaanko tässä nyt sitten koko loppuelämä?
Pitääkö toisen kiukuttelua kuunnella loppuelämä?
Olen huomannut, että häiden
jälkeen kummasti näitä asioita.
2-3 päivää ennen olin paniikissa,
mitäs jos en haluakkaan mennä naimisiin?
-Totta, mitäs jos olenkin liian nuori.
-Mitäs jos tämä ei olekkaan oikein.
-Mitäs jos me emme rakastakaan toisiamme.
Mutta ne on ne pelot, ne on ne suuret pelot mistä aina puhutaan.
Kyllä ne helpottavat.
Sitä varten kai ne käytävät tuntuvat pitkiltä,
kävelet kohti tulevaisuutta.
Kohti sitä,
että kohta et ole vain
minä.
Vaan olette
me.
Tahdon.
Voitte suudella.
Aamen.
"täh? olikse nyt sit tässä?"
Kyllä.
Häiden jälkeen on suurimmaksi puheenaiheeksi noussut lapset.
Lähes kaikilla ystävilläni on lapsia, on pientä, on isompaa,
on mahassa muutamalla.
Tyttöjä, poikia. Näitä pieniä jotka jatkavat meitä.
Totean aina, en olisi hyvä äiti.
Mutta miksi ihmeessä vastauksena tulee, "olisit olisit, luulet vaan, että et ole
se on sitä pelkoa"
eikö se riitä, että minä olen koennut jo pelon kävellessäni kohti alttaria,
niellyt pelkoni ja kohdannut rakkauteni?
Onko minun nyt vielä pakko niellä pelkoni lapsista ja
pykätä niitä ulos ruumiistani väkisin,
mitäs jos minä en saisi lapsia?
"saatsaat, tottakai saat, ja jos on jotain vikaavikaa,
niin tänä päivänä on kaikenlaiset hoidot"
Hmm, mutta joo ei... kiitos ei.
Jos en halua saada, niin en saa. Kumma juttu.
Jos lapsia tulee. ja nehän tietysti meille annetaan.
niin sitten on eriasia.
jos KAIKEN ehkäisymenetelmien
jälkeen päättää pyrkyläinen perhana tulla,
niin tulkoon. ei sitä sitten enää voi estää,
on perinyt kai liikaa sitten äitiään......
Olin ystäväni lapsen sydän ääniä kuuntelemassa,
tottakai se hymyilyttää, tottakai pientä
odottaa, että se tulisi sieltä nopeasti,
että päästäisiin ihmettelemään, mutta...
se on ihana kun se ei ole oma.
Kiitos tästä aamu vuodatuksen kuuntelemisesta..
Calli kiittää. ^^
ohessa kuva riiviöstä..
Kommentit